Pari vuotta sitten työyhteisössäni kävi puhumassa Tom Pöysti. Suhtauduin aluksi puhujaan hieman skeptisesti, koska hänhän oli minulle vain Lasse Pöystin poika ja Vääpelin Körmyn vänrikki Nappula. Tuo puhe kuitenkin sai minut hurmioonsa ja luulisin, että uskoon tulleet ihmiset ovat kokeneet jotain samaa.

Pöysti puhui kaksi tuntia ja työyhteisömme nauroi kaksi tuntia. Kyseessä ei ollut stand up-esitys vaan Pöysti puhui täyttä totta ja jokainen meistä varmasti tunnisti itsensä jossain kohtaa Pöystin puhetta.

Koska puheesta on kaksi vuotta aikaa, en todellakaan voi muistaa sanatarkasti, mistä kaikesta Pöysti puhui. Mieleeni jäi erityisesti kaksi asiaa. Ensinnäkin Pöysti kertoi, kuinka Kiinassa miljoonat ihmiset pyöräilevät aamuisin töihin ja tervehtivät toisiaan kohdatessa liikennevaloissa. Kun taas suomalainen herää aamulla niin hänellä on jo päivä pilalla ennen kuin hän pääsee sängystä ylös. Suomalainen miettii, että taas perkele pitää herätä ja nousta, ja helvetti soikoon kun pitää töihinkin lähteä ja naamakin on kuin petolinnun perse jne. Mutta näinhän se on – ainakin omalla kohdallani.

Tänäkin aamuna herätessäni klo 4.30 ei todellakaan ollut yhtään iloista ajatusta mielessäni. Ei todennäköisesti olisi ollut, vaikka olisi ollut perjantai. Ja miksi ei? Koska on työpäivä ja pitää lähteä. Ikkunasta kun katsoo ulos niin vielä enemmän tekee mieli mennä takaisin vällyjen väliin ja unohtaa koko maailma. Mutta kun sieltä sängystä saa repäistyä itsensä irti ja itsensä potkittua töihin niin huomaakin, että tässä sitä taas ollaan ja pidän työstäni. Miksi aamu pitää aloittaa niin negatiivisesti? Ajattelinkin kokeilla sellaista vaihtoehtoa, että laitan kellon hieman aikaisemmin soimaan ja suon hetken positiivisille ajatuksille ennen kuin nousen ylös. Vaikeahan niitä on keksiä siihen aikaan aamusta ja monet todennäköisesti sanoisivat, ettei sellaisia edes ole. Pötypuhetta, kyllä on! Tänäkin aamuna olisin voinut olla kiitollinen siitä, että sähköt eivät menneet poikki yön aikana kamalasta tuulesta huolimatta, sain nukkua koko yön ilman herätyksiä ja illalla saisin katsoa boksilta kauan odottamiani Game of Thronesin jaksoja. Yksinkertaista!

Elämässä on hyviä asioita, jos vaan jaksaa niitä miettiä. Monesti huomaamme vain huonot asiat ja niistä valitamme, mutta kuinka moni miettii päivittäin hyviä asioita ja on niistä kiitollinen? Olen lapsillekin yrittänyt opettaa sitä, että päivässä on vähintään yksi yhteinen ruokahetki ja silloin keskustellaan päivän kuulumisista. Samalla myös yritän kysellä, että mitä kivaa tässä päivässä on ollut. Välillä saan vastaukseksi murahduksia ja ”ei mitään”-kommentteja, mutta usein tulee esiin asioita, joita itse en ole edes huomannut enkä tajunnut, että lapsi pitää niistä.

Palataan vielä Pöystin esitykseen. Toinen asia, mikä esityksestä jäi elävästi mieleeni oli se, että Pöysti kehotti ihmisiä, jotka eivät ole tyytyväisiä elämäänsä, katsomaan tietyin väliajoin peiliin ja miettimään, että OLENKO OIKEASSA PAIKASSA? Helppoa, eikö totta?! Eli olenko tyytyväinen elämääni, olenko tyytyväinen parisuhteeseen, perheeseen, ystävyyssuhteisiin, asumisolosuhteisiin, työoloihin ja niin edespäin. Jos johonkin kohtaan olen tyytymätön, niin vaihdan tai korjaan sen. Esimerkiksi jos asuinolosuhteet eivät tyydytä niin silloin aletaan miettiä, että missä sitä haluaisi asua ja miten sinne pääsisi. Kaikki ei voi tapahtua heti, mutta ei mitään tapahdukaan, jos jäädään voivottelemaan eikä asialle tehdä mitään. Monesti itsekin sortuu lauseisiin, että pitäisi tehdä sitä ja pitäisi tehdä tätä. Lopeta voivottelu ja TEE!

ps. Oheisesta linkistä näkee osan Pöystin esiintymisestä Jytyn luentopäiviltä: https://www.youtube.com/watch?v=Nq4gDpcwwgU