Nyky ihmiseltä on järki kadonnut päästä. Halutaan vain enemmän ja enemmän, eikä enää tyydytä mihinkään pieneen. Olen nykyihminen ja kauhuissani. Sen vuoksi tämän blogin perustinkin.

Stressed-Is-Desserts-Backwards.jpg

Olen jo pitkään kaivannut muutosta elämääni, mutta en tiedä, mitä se muutos on. Jonkinlaista kriisiä käyn ilmeisesti läpi ja olen nyt reilun kolmenkympin iässä tajunnut, että en voi vaan lallatella läpi elämän. Elämällä täytyy olla jokin tarkoitus. Hippikö minusta on tulossa..? (Hippejä yhtään vähättelemättä!)

44058981.jpg

En tietysti ole pahimmasta päästä, vaikka itse sanonkin. Olen sentään saanut jotain aikaiseksikin. Minulla on upea perhe, ihana aviomies ja kaksi pientä, suloista lasta, jotka tekevät elämäni elämisen arvoiseksi. Minulla on hyvä työ, auto ja omakotitalo. Minulla on kaksi kissaa ja elämän ehtoopuolella oleva koiravanhus. Tuota koiravanhusta katsoessani tajuan, että elämä on lyhyt ja muutosta tarvitaan NYT.

Viime vuoden aikana olen kohdannut pieniä vastoinkäymisiä. Lähipiirissä on tapahtunut syöpään sairastuminen sekä burn out. Kipuiluja on muitakin ollut ja jopa kuolema on niittänyt kaveripiiriä. Elämä on lyhyt eikä enää voi ajatella, että ”sitku”. Ei mitään sitku, vaan NYT.

Viime kuukausien aikana olen kamppaillut itseni kanssa ja miettinyt, mitä haluaisin tehdä työkseni. Kuten sanoin, minulla on hyvä työ – työ josta pidän, mutta johon en haluaisi aamuisin lähteä. Syy on lapset.

child-hug.jpg

Lapseni ovat vielä pieniä ja haluaisin viettää aikaani heidän kanssa, mutta taloudellinen tilanne ei vaan yksinkertaisesti salli sitä. Vielä. Aion meinaan järjestellä elämäni niin, että puolenvuoden tai vuoden sisällä pystyisin jäämään kotiin edes hetkeksi lasten kanssa. Sisäinen downshiftaaja huutaa aikaa kotona. Miten se on mahdollista, sitä en vielä tiedä. Tiedän olevani työssäni hyvä ja jos olisin lapseton, niin jatkaisin oikein mielelläni, mutta haluanko jättää lapsilleni mielikuvan kiireisestä ja kärttyisästä äidistä, joka aamuisin aina hoputtaa pukemaan ja iltaisin kaahaa kotiin lista kotitöistä mielessäni. Ei, en halua!Haluan näyttää heille maailman pieniä ihmeitä ja itsekin nähdä niitä. Nyt vuodenajat vilahtelevat silmissäni ja huomaan useasti sanovani maailmaa ihmetteleville lapsilleni, että joojoo, katson, katson ja mennään nyt, nyt on kiire!Mihin minulla on kiire?Suorittamaan elämää?Se loppuu NYT.

i_love_my_children.jpg

No, mitä sitten blogiini aion kirjoittaa?Kuinka luotettava on aurinko – aina se nousee ja aina laskee. Kyllä, varmaankin juuri tällaista hippeilyä. Vaikea sitä on aluksi sanoa, mitä tulee kirjoittamaan. Mistä minä sen tietäisin?! Ja tarvitseeko tietää?!

Tarkoituksenani olisi kirjoittaa elämän pienistä ihmeistä ja siitä, miten omaa elämää voisi muuttaa paremmaksi ja arvokkaammaksi. En tiedä, kykenenkö siihen, mutta aina voi yrittää ja myöhemmin myöntää, että epäonnistuin. Epäonnistuminen ei ole heikkoutta, vaikka sillä tavalla minut on kasvatettu uskomaan. Haluan jakaa hienoja kokemuksia ja oivalluksia. Vaikka työstäni en halua sen enempää kertoa niin voin sanoa, että olen vuosia toiminut sosiaalialalla ja pyrkinyt voimauttamaan asiakkaitani. Joissakin tapauksissa olen onnistunut ja joissakin en. Kaikki on ollut niin kiinni siinä, miten vastaanottavainen asiakas on. Näin ajattelen myös mahdollisten lukijoiden kanssa. Mikäli haluaa laput silmillä kulkea eteenpäin kokeilematta mitään uutta, niin ei voi uusia kokemuksia saadakaan. Ja myös se on toki suotavaa, ei kaikkien tarvitse elämäänsä muuttaa minun kriiseilyni vuoksi!Olen minäkin tyytyväinen elämääni, mutta elämästä voi saada vielä paremman pienillä asioilla. 

winter-sunset-alaska-1600x1200.jpg